Kyky pitää avoinna auttaa johtamaan paremmin

Notes from Future on minulle eräänlainen kirkastus niistä asioista, joita arvostan ja tavoittelen työssä ja johtamisessa: asioita pitää saada aikaiseksi, luota ihmisiin ja jokainen ihminen on arvokas.

Nämä havainnot ovat syntyneet työelämässä tehdyllä matkalla, jolla olen oppinut monta juttua. Kuten sekin, että täydellisesti valmista asioista ei tule – eikä ihmisestäkään koskaan. Usein onkin hyvä, että keskeneräistä pidetään reilusti avoimena. Se tuottaa paremman tuloksen kuin, että kiirehdimme julistamaan asian pikaviisaasti valmiiksi. Keskeneräisenä pitäminen ei tarkoita vatulointia. Päinvastoin, se antaa tilaa sille, että kuulemme muiden ajatuksista jotain arvokasta, kun juttu ei olekaan vielä ihan loppuun käsitelty. Tämä vie asioita valmiimmaksi.

Minusta tärkeää on johtaa asioita ihmisten kautta. Ja siten, että luodaan luottamusta ja pyritään saamaan kaikkien osaaminen ja taidot oikealla tavalla käyttöön. Jokainen ihminen on omalla tavallaan hyvä ja jokaisella on osaamista ja taitoa. Johtajan tehtävä on auttaa ihmisiä antamaan potentiaalinsa käyttöön ja toimimaan asioiden hyväksi.

Jos työyhteisössä, yrityksessä tai yksilön elämässä on muutoksen paikka, sen käynnistys lähtee lopulta aina ihmisen omista havainnoista, oivalluksesta, tarpeen tunnistamisesta. Siitä, että joku ei ole toiminut, joku asia ei ole tuottanut sitä henkistä tai materiaalista tulosta, jota on toivottu. Tulos voi olla viivan alle jäävä numero palkkakuitissa tai yrityksen liikevaihdossa, joskus se on jaksamattomuutta työssä, joskus elämän hyvin- tai pahoinvoinnin tila. Yhtä kaikki, epätyydyttävä tulos kertoo tarpeesta tehdä jotain toisin. Ja sen tekee aina ihminen itse.

Positiivisuus avaa isompia ikkunoita ja avartaa mahdollisuuksien kirjoa. Kun on olo, että ”tarttis tehrä jottain toisella tavalla”, kokeile mitä tapahtuu, kun kokeilet positiivisempaa otetta itsestä aloittaen esim. asenteisiisi ja uskomuksiisi. Siihen, miten ajattelet itsestäsi ja muista, mitä uskomuksia eli pinttyneitä ajatuksia sisälläsi kannat. Miten positiivisella, rakastavalla kielellä ajattelet ja puhut – mitä sanoitusta kuuluu siihen kieleen, jota käytät itsestäsi ja muista sekä pään sisällä, että suusta ulos.

Asenteet ja uskomukset kiteytyvät myös yksin- ja yhdessä tekemiseen. On tärkeä tietää ja ymmärtää, mitä saa itse kokonaan tehtyä, alusta loppuun, oli tehtävän suuruus mikä tahansa. Kun tietää mihin itse riittää, tietää myös, mihin kaikkeen tarvitsen muiden osaamista, innostusta, tukea ja apua. Eli yhdessä tekemistä. Sillä se, mikä on varmaa; vaikka kuinka olisi viisas mies, yhdessä toisten kanssa kehittämällä asian kuin asian saa vielä paremmaksi, vielä toteutettavammaksi. Tulevaisuuden nuotit löytyvät parhaiten yhdessä, sillä yhdessä olemme enemmän.

Ilmo Kolehmainen

MMM, HHJ, NLP Associate Trainer,
Business Coach
Kokenut muutosjohtaja ja hallitusammattilainen.